Finavian arvokeskustelu antoi työntekijöille uudenlaisen mahdollisuuden osallistua

Finavian johto on muuttanut tavan keskustella yrityksen arvoista. Henkilöstö on otettu aktiivisesti mukaan keskusteluun. Vuoden 2018 alusta Finavia päätti ottaa käyttöön digitaalisen alustan, jossa henkilöstö voi äänestää arvoista, keskustella niistä, ehdottaa uusia arvoja ja kertoa, miten arvot toteutuvat.

”Meidän tavoitteenamme oli uudistaa malli, miten ihmiset voivat osallistua meidän työtä ohjaaviin arvoihimme”, kertoo Head of HR Sami Laine Finavialta.

Arvokeskusteluun kutsuttiin osallistumaan koko Finavian henkilökunta, noin 1100 työntekijää. Palvelussa tulokset esitetään Finavian organisaatiorakenteen mukaisesti niin, että työntekijä näkee oman yksikkönsä tulokset ja voi tutustua myös koko organisaation tuloksiin.

Palvelun luottamuksellisuus ja tietosuoja ovat osuvan arvokeskustelun välttämättömiä edellytyksiä. Työntekijät saavat henkilökohtaiset kutsut, mutta kaikki äänet ja kommentit pysyvät aina anonyymeinä. Vibemetricsin toimintamallin lähtökohtana on luottamuksen rakentaminen organisaatioissa.

 

Arvokeskustelun tulokset

Arvokeskustelua käytiin kolme viikkoa kesän kynnyksellä. Finavian arvokeskustelun tuloksena oli valtava määrä mielipiteitä, ääniä ja arvoehdotuksia.

Keskustelun aikana 50 % työntekijöistä kävi palvelussa ja 38 % työntekijöistä osallistui arvokeskusteluun. Palvelussa oli keskimäärin 500 käyntiä per viikko, mikä kertoo aiheen kiinnostavuudesta.

Johto sai palvelun avulla paljon tietoa, joka ohjasi uusien arvojen päättämistä kesällä 2018. Arvokeskustelun avulla ymmärrettiin myös, miten arvojen koettiin toteutuvan eri yksiköissä.

 

Arvokeskustelun jatko

Arvokeskustelun luonteva jatko on kiittää ihmisiä osallistumisesta arvokeskusteluun ja juurruttaa uudet arvot työntekijöiden arkeen.

Palvelu muuttaa tapaa, miten työntekijöille voidaan viestiä. Se huomioi työntekijän kiinnostuksen aiheet ja osaa kohdentaa oikeat viestit halutuille joukoille. Tämä tieto on täysin luottamuksellista, eikä viestin lähettäjä tiedä, kenelle viestit menevät. Näin esimerkiksi kiitosviestit voitiin räätälöidä erilaisiksi riippuen työntekijän osallistumisesta.

Finavia aloitti kesän jälkeen kiitosviesteillä arvojen käsittelyn, ja kukin arvo saa oman teemakuukauden. Teemakuukauden aikana työntekijöitä ohjataan arvoon liittyvien kysymysten avulla arvioimaan, miten kuukauteen liittyvä arvo näkyy ja toimii arjen työssä. Samalla voidaan jatkaa keskustelua arvoista.

 

Arvokeskustelulla on vahva vaikutus!

Jatkon yhteydessä mitattiin arvokeskustelun vaikuttavuutta. Viimeisimmät Finavian vaikuttavuusmittaukset (10/2018) kertovat työntekijöiden kokemuksesta:

Vastaajista 70 % kokee täysin tai osittain, että arvokeskustelu on hyvä keino osallistaa henkilöstöä.

Vastaajista 52 % on osittain tai täysin sitä mieltä, että arvokeskustelu antaa mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen arvoihin.

”Kun muistaa parin vuoden takaiset uutiset siitä, että yleensä 5 % työntekijöistä tietää yrityksen arvot, ja vertaa niitä Finavian tuloksiin, voi todeta, että Finavian työntekijöillä arvot ovat selkärangassa. Se varmasti näkyy kokemuksena, kuinka merkitykselliseksi työ koetaan”, kommentoi Vibemetricsin toimitusjohtaja Mikko Ruokojoki.

 

Miten arvokeskustelu toimii?

Työntekijällä on vaikutusvalta

Vibemetricsin arvokeskustelu näyttää tuloksia työntekijöille reaaliajassa. Ihmiset pystyvät seuraamaan arvokeskustelun etenemistä itse. Työntekijälle se tarkoittaa, että hän voi

  •   antaa äänensä olemassa olevalle arvolle
  •   ehdottaa uusia arvoja
  •   kommentoida arvoja
  •   korostaa arvoon liittyvää kommenttia, mikäli kokee sen tärkeäksi
  •   nähdä tuloksia reaaliajassa.

Tuloksia voidaan tutkia monin eri tavoin

Jokainen kävijä voi tutustua tuloksiin omassa yksikössään ja nähdä eron koko organisaation tuloksiin.

Tuloksia voidaan myös suodattaa. Palvelu takaa käyttäjien anonymiteetin niin, että se ei näytä alle 10 hengen yhteenvetoja.

Haluatko tietää lisää arvokeskustelusta? Tutustu arvokeskustelun esittelyyn

 

Yhteystiedot

Finavia
Head of HR
Sami Laine
sami.laine@finavia.fi
‭+358 20 708 2102‬

Vibemetrics
CEO
Mikko Ruokojoki
mikko.ruokojoki@vib.fi
+358 400 709 319